Cernin
hiukkasfysiikan tutkimuskeskus keskittyy fysiikan perustutkimukseen, jonka
tavoitteena on luonnon perimmäisten kysymysten selvittäminen: Mitä materia on?
Mistä se tulee? Kuinka materia pysyy koossa muodostaen monimutkaisia rakenteita
kuten tähtiä, planeettoja ja ihmisiä? Yksi Cernin päämääristä on löytää
tarkempi kuva siitä, miten maailmankaikkeus toimii.
Tutkimuslaboratorion työkalut, hiukkaskiihdyttimet ja ilmaisimet, ovat eräitä
maailman suurimpia ja monimutkaisimpia tieteellisiä laitteita. Ne edustavat
vuosisatamme teknologian viimeisimpiä saavutuksia. Cernin kiihdyttimillä
tuotetaan suurienergisiä hiukkassuihkuja, joita käytetään aineen perimmäisen
rakenteen ja maailmankaikkeuden syntyprosessin, alkuräjähdyksen, tutkimiseen.
Cernin tutkijat analysoivat miljoonia hiukkastörmäyksiä selvittääkseen kuinka
maailmankaikkeutemme on – 15 miljardia vuotta myöhemmin – saanut nykyisen
rakenteen.
Cernillä on tärkeä rooli myös huomispäivän teknologian kehittämisessä. Hiukkasfysiikan
vaatimat menetelmät mahdollistavat myös materiaalitutkimuksen ja tietotekniikan
sovellusten kehittämisen. Näin Cernistä tulee tärkeä koekenttä myös
teollisuudelle ja lääketieteelle.
CERN
sijaitsee Ranskan ja Sveitsin rajalla, Geneven kaupungin länsipuolella. Sveitsi
ei kuulu Euroopan Unionin jäsenvaltioihin, joten maahan saapuvilla tulee olla
mukanaan passi. Suomen kansalainen ei tarvitse viisumia matkustaessaan
Sveitsiin. Passi on hyvä pitää mukana liikuttaessa CERNin lähistöllä, sillä
Ranskan raja on lähellä.
Suomesta CERNiin on kätevintä matkustaa lentokoneella, jolloin saavutaan
Geneven lentokentälle, joka sijaitsee noin 4 kilometrin päässä CERNistä.
Lentokentältä pääsee CERNiin paikallisbussilla. Kentän edustalta valitaan bussi
numero 28 Hopital La Tour ja bussin päätepysäkillä, La Tour, vaihdetaan bussi nro 9 CERN tai vaihtoehtoisesti lentokentältä bussi nro 10 Onex Cite,
ja vaihdetaan pysäkillä nimeltä Bouchet bussiin numero 9, jonka päätepysäkki on
CERNissä. Bussissa tulee lukea CERN, sillä bussi numero 9:llä on Genevestä
lähdettäessä kaksi eri päätepysäkkiä. Bussilippu maksaa 3,00 CHF. Bussilipun
voi ostaa myös euroilla. Lentokentältä pääsee CERNiin myös taksilla. Taksi
maksaa noin 25 – 30 CHF.
Sveitsin
rahayksikkö on frangi (CHF), joka on noin 0,65 euroa tai yksi euro on 1,55
frangia. Tarkan kurssin voi tarkistaa Suomen Pankin valuuttakursseista http://www.bof.fi/fin/0_new/0.1_valuuttak/
tai Geneven www-sivulta: www.geneva-tourism.ch
valikosta CHF – euro.
Monissa paikoissa Genevessä ja ympäristössä voi maksaa euroilla, mutta on
joustavampaa ja halvempaakin asioida, jos voi maksaa Sveitsin frangeilla.
Frangeja voi tietenkin vaihtaa kotimaassa ennen lähtöä, mutta niitä saa myös
automaateista Visa-kortilla Cernistä. Cernin alueella on myös pankki, josta saa
vaihtaa euroilla frangeja ilman vaihtopalkkioita. Pankki on avoinna ma – pe klo
8.30 – 17.
CERNin päärakennuksen vieressä oleva hostelli on edullisin ja käytännöllisin majoituspaikka oppilaille. Siellä halvin majoitusmuoto on kahden hengen huoneessa 13 CHF/hlö/yö. Tällöin suihku ja WC ovat käytävällä. Lakanat ja pyyhkeet ovat hostellin puolesta, mutta aamiainen ei kuulu hintaan.
Saapuminen
CERNiin hostelin aukioloaikojen aikana; CERNin vastaanotosta, rak. 33,
noudetaan vierailukortit ja he myös neuvovat tien hostelin vastaanottoon, rak.
39.
Saapuminen hostelin aukioloaikojen ulkopuolella; avaimet ja vierailukortit ovat
CERNin B-portin vartijoilla.
Hostelli on tarkoitettu CERNissä vierailevien tutkijoiden majoituspaikaksi.
Huoneet ovat sisutettu työhuoneiksi. Huoneissa tulee käyttäytyä rauhallisesti,
ettei häiritse työtään tekeviä tutkijoita. Huoneissa ei saa myöskään säilyttää
alkoholijuomia eikä tyhjiä pulloja. Häiriöistä hostellissa tulee ilmoitus
Suomi-toimistoon
Valmista
ruokaa saa halvimmalla CERNin Cafeteriasta.
CERNin ruokalan ruoka-annokset ovat yleensa 7-10 CHF sisältäen valitun lämpimän
ruuan, 3 palaa leipää ja ruokajuomaksi vettä. Ruokalassa on lisäksi
salaattipöytä, salaattilautasen hinta määräytyy annoksen painon mukaan. CERNin
ravintola on auki arkisin klo 7:00-01:00 ja viikonloppuisin 7:00-23:00.
Lämpimiä aterioita tarjoillaan klo 11:30-14:00 ja 18:00-20:00.
Ruokaa voi myös valmistaa itse hostelin yhteiskäytössä olevassa keittiössä.
Edullisinta ruokaa voi ostaa Ranskasta Champion -tavaratalosta. Se sijaitsee
St. Genis'n kylässä parin kilometrin pääässä CERNistä. Sinne pääsee CERNistä
Y-bussilla, jonka bussipysäkki on CERNin B-portin kohdalla vastakkaisella
puolella katua. Ranskan busseissa lippu maksetaan kuljettajalle ja valuuttana
on tietenkin euro.
CERNin B-porttia vastapäätä on ESSOn huoltoasema, missä on myös
peruselintarvikkeita. Se on avoinna 7-22.
CERNistä ympäristöön on helpointa liikkua busseilla, http://www.tpg.ch/Internet+TPG/Anglais/EHomepage/Accueil.htm
CERNistä Genèveen pääsee bussilla numero 9 ja päinvastoin. Bussilla
matkustettaessa on syytä varata paljon kolikoita mukaan ja maksaa tasarahalla,
sillä lippuautomaatti ei anna rahasta takaisin ja auton kuljettajalle ei voi
matkalippua maksaa. Kertalippu maksaa 3 CHF ja päivälippu 10 CHF (2005).
Ranskan puolelle matkustetaan Ranskan busseilla, joissa on Y-tunnus. Niiden
bussipysäkki on CERNin B-portin kohdalla vastakkaisella puolella katua. Ranskan
busseissa lippu maksetaan kuljettajalle ja valuuttana on tietenkin euro.
Ranskan puolella Thoiryssa on Val Thoiryn ostoskeskus noin kymmenen kilometrin
päässä CERNistä. Ranskasta ostettaessa on huomioitava tullirajoitukset
palattaessa takaisin Sveitsin puolelle.
Sveitsissä
on tyypillinen keskieurooppalainen ilmasto. Talvet ovat leutoja ja kesät ovat
lämpimiä. Geneveä ympäröivät vuoristot, joten sadesäätä ja viileitä öitä on
kesäisinkin. Viimeisimmät sääennusteet ja -tiedot voit katsoa osoitteesta http://www.weather.com/common/welcomepage/world.html?from=globalnav
sekä osoitteesta http://www.meteosuisse.ch/web/en/weather.html
Sveitsissä on käytössä hieman Suomesta poikkeava sähköpistoke. Suomessakin käytössä oleva kapea pistokemalli toimii myös Sveitsissä, mutta pyöreä pistoke vaatii adapterin. Adapterin voi ostaa kaupasta tai lainata Suomi-toimistolta.
Punaisen
Ristin museo on avoinna päivittäin (suljettu tiistaisin) klo 10-17. http://www.micr.ch
CERNissä vierailleet opiskelijaryhmät ovat yleensä käyneet myös Punaisen Ristin
museossa. Suomi-toimiston (tuija.karppinen@cern.ch) kautta varataan
vierailuajankohta sekä opas museoon. Pääsymaksut: Aikuiset 10 CHF (ryhmät
väh.15 aikuista 7 CHF). Opiskelijat 5 CHF. Opastus 60 CHF. (2005) Opas
kannattaa ehdottomasti ottaa, koska silloin vierailusta saa paljon enemmän
irti.
Yhdistyneet
Kansakunnat http://www.unog.ch
( => The Palais des Nations => Guided Tours)
YK on avoinna huhtikuusta lokakuuhun klo 10-12 ja 14-16. Heinä- ja elokuussa
10-17. Muina aikoina sopimuksen mukaan. Aikuiset 10,00 CHF(ryhmät väh. 20
aikuista 20% alennus), opiskelijat 8,00. CHF (2005)
Ryhmävierailut kannattaa varata etukäteen. Suomi-toimisto
(tuija.karppinen@cern.ch) on hoitanut suomalaisten opiskelijaryhmien varaukset.
YK:n portilla on turvatarkastus ja matkanjohtajan passi otetaan vierailun
ajaksi säilöön. Kaikilla on oltava passit mukana ja varatusta ajasta ei saa
myöhästyä. YK on upea paikka, jossa kannattaa käydä.
Meillä on
ollut tapana kokoontua iltaisin tekemään ryhmätöitä tai opiskelemaan. Meillä on
ollut mukana omia kannettavia tietokoneita, jotka on saatu liitetyksi CERNissä
joko langattomaan tai lankaverkkoon.
Iltaisin olemme kirjoitelleet artikkeleita kotimaan paikallisiin lehtiin ja
lähettäneet ne sähköpostilla toimitukseen. Näin jutut on voitu julkaista jo
ennen kuin olemme palanneet CERNistä kotiin.
Yhteisissä palavereissa on voitu myös keskutella päivän kokemuksista ja
valmistautua seuraavan päivän luentoihin.
Iltatyöskentelyllä saadaan syntymään yhteishenkeä ja turvallisuuden tunnetta.